Marttilan muita sijainteja

 Esityksiä on tullut tehtyä muutenkin kuin Teatteri Toisen varasijan merkeissä, vaikka henki on ollut sama. Tässä esittelen niistä muutamia: Pois Suljettuja Linda Lemmetyn ohjaus Lahdessa 2012, alla kuvia ja Uusi Lahti -lehdessä julkaistu tiedoteteksti, kuvia Nettieläin -esityksestä 2011 ja sen arvostelu Turun Sanomista sekä kuvia lopputyöstäni Tansseja yhdelle jalalle 2007 ja Lapin läänintaiteilijan Leila Peltosen siitä kirjoittama palaute. Alimpana Suomen kuvalehdessä julkaistu mainos Sammakkoprinsessa -esityksestä jossa olin työharjoittelussa Lapin alueteatterilla. Mainos liittyi Hurraa-festivaali esityksiin pääkaupunkiseudulla 14.-20.3.2007

Esitykset ovat kuljettaneet minua ympäriinsä. Mukavaksi ankkuripaikaksi on muotoutumassa tuntiopettajana työskentely Tampereella Ahjolan kansalaisopistossa. Nukketeatterin, varjoteatterin ja naamioteatterin intensiivikurssien opettaminen haastaa artikuloimaan omaa ammatitaitoa, ja opilaiden oivallukset ovat pulppuava inspiraation lähde. Teatteriryhmien ohjaaminen kehitysvammaisille tarjoaa takuuvarman muistutuksen siitä ettei sellaisia asioita kuin arkinen tai itsestään selvä ole, ennakkoluulot unohtamalla mikä vaan voi olla uutta ja ilahduttavaa.

Kuvat Saara Olkkonen

Pois suljettuja

Pois suljettuja -esitys syntyi, kun ryhmä taiteilijoita Ranskasta, Suomesta ja Iranista kokoontuivat Lahdessa pohtimaan kokemusta ulkopuolisuudesta ja jonnekin kuulumisesta. Mukaan maailmalta esitykseen päätyi muun muuassa Pariisissa valmistettuja naamioita ja iranilainen setar- soitin. Esitys on naamio- ja nukketeatteria aikuisille - lajit, jotka eivät ole kaikille tuttuja Suomessa. Tarjolla on uudenlaisia visuaalisia elämyksiä ja samalla näkyväksi nostetaan arkipäivän tuttuja pieniä tarinoita. Esityksen aiheena on nimenomaan katseen kiinnittäminen niihin, jotka usein jäävät huomaamatta, vanhuksiin laitoksissa, työhönsä uupuviin, maahanmuuttajiin; siihen kansanosaan, joka joutuu jonottamaan Kelassa.

Naamio- ja nukketeatteri pystyvät kertomaan paljon erillisyyden ja vierauden kokemuksista ja kuvaamaan herkästi, kuinka sisäpuolelta voi löytyä enemmän kun ulkokuoren pohjalta odottaa. Lavalla näemme naamiohahmona vanhan naisen, jonka kankeassa kehossa asuu yhä pippurinen viettelijätär. Onneksi vanhalle rouvalle löytyy komea tanssikavaljeeri, korpinhahmoinen kuolema. Seuraamme esityksessä myös toista hahmoa pinteessä vääränlaisen kuoren sisässä - sairaanhoitajaa, joka kyllästyy olemaan jatkuvan kiireen alainen, tehokas, valkea robotti. Mitä siitä seuraakaan, jos hoitaja hylkää valkean takkinsa kesken työpäivää ja tanssii punaisessa mekossa villin tanssin? Katselemme myös Suomea maahanmuuttajan silmin. Miltä tuntuu, kun omat kasvot ovat kovin erilaiset kuin vastaantulijoiden?

Esityksen ohjaa Linda Lemmetty, Lahdesta kotoisin oleva teatteritaiteilija, joka on opiskellut nukketeatteria Turun Taideakatemiassa sekä fyysistä teatteria Pariisissa Jacques Lecoqin koulussa ja työskennellyt produktioissa Suomessa ja ulkomailla. Hänen käsialaansa ovat myös esityksen naamiot. Lavalla nähdään Turun Taideakatemian nukketeatterilinjalta valmistuneet Tytti Marttila ja Leena Lahikainen sekä ranskalainen David Augerot. Käsikirjoitusta ja näyttämökuvaa on rakennettu koko työryhmän voimin. Lisää kansainvälistä väriä esitykseen tuo Iranista kotoisin oleva muusikko Afshin Ardalan.

Esityksen kesto on n. 40 min. Esityksiä on Lahden Pikkuteatterilla kolme kappaletta 8.6 klo 19.00 ja lauantaina 9.6 klo 17.00 ja 19.00. Esityksen toteuttamisen ovat mahdollistaneet Hämeen Taidetoimikunta, Lahden kulttuurikeskus ja Modern Light valaisinliike.

Valokuvat on kuvannut Saara Olkkonen.

Uusi Lahti- lehdestä 6.6.2012

Kuvat Tiina Laine 

 

Nettipelin addiktoiva todellisuus

Teatteri | Turun Sanomat 22.1.2011 02:31 | 

• Metsämarja Aittokoski ja Kati Oksanen: Nettieläin, dramatisointi Nina Erjossaari, Valoaurinko, ohjaus Tytti Marttila, valot Petja Katajamäki, äänet Antti Aittokoski, musiikki Antti Aittokoski ja Nina Erjossaari, nuket Tytti Marttila, videot Tiina Laine, 20.1. Vimma.
Julia on ihastunut koulukaveriinsa Leoon. Leoa kiinnostaa enemmän nettipelaaminen kuin seurustelu. Fantasiapelin maailmassa Julian ja Leon pelihahmot kohtaavat. Pian vanhemmat, opettaja ja jopa bestis tuntuvat Juliasta pelkiltä pelaamista rajoittavilta häiriköiltä.
Nettieläin-esitys kuvaa yhtä aikamme ilmiötä: nettipeliriippuvuutta. Sillä tarkoitetaan pakonomaista ja hallitsematonta netissä pelaamista, joka vaikuttaa muiden elämänalueiden – esimerkiksi ystävät, perhe, koulunkäynti ja harrastukset – merkittävään kaventumiseen.
Mediapsykologi Anu Mustosen mukaan nettiriippuvuuden taustalla on usein yksinäisyyttä ja sosiaalisia ongelmia. Nuori voi kokea virtuaalisen vuorovaikutuksen palkitsevampana kuin reaalimaailman sosiaaliset suhteet. Nettipeliriippuvuus kohdistuukin usein netissä rakentuneisiin ihmissuhteisiin sekä roolipelien kautta luotuun minäkuvaan.
Lasten mediakulttuuriin erikoistuneen tuotantoyhtiö Valoauringon sekä nuorten turkulaisten nukketeatteritaiteilijoiden yhteistyönä valmistamassa, nuorille suunnatussa Nettieläimessä on lastensuojelullinen ja ratkaisuhakuinen näkökulma.
Pelaamisen tuomien hankaluuksien kautta tarinan päähenkilö lopulta löytää takaisin vanhempiensa – jotka myöntävät työhön uppoutumisen menevän välillä överiksi – sekä lapsuudenystävänsä luokse ja koulukin alkaa taas maistua. Seurustelu saa sentään vielä odottaa.

Kiehtovia kuvia ja turhaa kikkailua

Leena Lahikainen on tavoittanut Juliaansa teinityttömäistä herkkyyttä ja emotionaalista syvyyttä. Julian todellisuutta kuvataan esityksessä kahdella tasolla: yhtäältä on rasittava arkielämä, toisaalta addiktoiva fantasiapeli.
Parhaiten toimivat pelimaailmaan sijoitetut sanattomat kohtaukset, joissa on hienosti tavoitettu Julian siirtyminen toisenlaiseen todellisuuteen. Videoprojisointien, musiikin, tanssin ja naamioiden avulla syntyy visuaalisesti kiehtovia kuvia ja tunnelmia.
Vastapainona pelikohtauksien herkkyydelle ja vakavuudelle, arkimaailmaa kuvaavissa kohtauksissa leikitellään humoristisilla hahmoilla. Joiltain osin tämä toimii, esimerkiksi Hemmo Kauppisen nukettama opettajakäsinukke on ilmeikäs ja hauska. Mutta pelikauppiaan konventionaalisen ”oudossa” ilmeilyssä ja vanhempien liioitellussa liikekielessä on uskottavuutta syövää, turhaa kikkailua.
Tytti Marttilan ohjaamassa esityksessä ilmaisukeinojen moninaisuudesta kyllä näkyy tekijöiden monipuolinen osaaminen, mutta oppitunnin mittaiseen esitykseen mahdutettuna, niistä syntyy myös hieman itsetarkoituksellinen vaikutelma. Esityksen rytmi on nykivä, mikä johtuu siitä, että kohtausten väleihin jää useassa kohdassa tyhjiä taukoja, jolloin näyttämöllä ei tapahdu mitään.
On helppo kuvitella, että tärkeästä ja ajankohtaisesta aiheesta puhuva Nettieläin kuitenkin toimii yläkouluikäisille – ja heidän opettajilleen sekä vanhemmilleen – mainiona keskustelualustana. Vimman teatteritilaan torstai-iltapäivänä kokoontunut koululaisyleisö ainakin keskittyi esitykseen, hihitellen milloin ”oikeissa”, milloin yllättävän omavalintaisissa kohdissa.

ANNINA KARHU

Kuvat Leena Lahikainen, rooleissa Leena Lahikainen ja Paula Vilmi

 

TANSSEJA YHDELLE JALALLE

Frida Kahlo on niin tunnettu taiteilija ja hänen elämänsä vaiheita niin paljon käsitelty sekä kirjallisuudessa, näyttämöllä että filmeissä, että katsoja on todella utelias näkemään, miten uutta sanottavaa voi nukketeatteriesityksellä olla. Esityksen nimi herätti kiinnostuksen, joka säilyi loppuun asti.

Dramatisoinnissa teit hyvän valinnan, kun rajasit taiteilijan elämänkerrasta vain yhden selkeän tapahtumaketjun, joka sisältää kaikki vaikuttavan draaman ainekset.

Toteutuksessa oli hienoja kohtia, mutta myös ajoittaista pysähtyneisyyttä - ehkä siihen oli ladattu liikaakin yksityiskohtia ja pientä liikettä. Frida-nukke oli toimiva ja ”näköinen”, mutta olisi mielestäni saanut olla olemukseltaan vieläkin vahvempi ja aistillisempi. Fridan pensseli ja maalausteline olisivat voineet olla suuremmat – samalla tavalla oikeassa koossa kuin shamppanjapullot ja lasit. Mieleeni jäi monta hienoa yksityiskohtaa, kuten sairaalasermit niihin näyttelijän puhalluksin aikaansaatu kevyt, herkkä tuulenvire
ja kahina.

Kuolema-teema toteutui vaikuttavasti meksikolaisen kulttuurin osin karnevalistisin sävyin. Käsineillä toteutettu kuoleman vaaniva läsnäolo ja jatkuva puuttuminen tapahtumiin oli hyvä oivallus. Kuoleman ilmestyessä koko suuruudessaan, siitä tuli todella vakuuttava vastapeluri pienelle Frida-nukelle. Pidin erityisesti tuosta suuresta kuolemahahmosta, jonka liikunnan koreografia yksittäisiä pysäytettyjä asentoja myöten oli oivallisesti mietitty – hyvää työtä sekä ohjaajalta että esittäjältä! Kuoleman ja Fridan kokoeron jännitettä olisi voinut käyttää vieläkin tehokkaammin hyödyksi.

Kiitoksen ansaitsee myös hieno vuoropuhelu nuken kautta esitettyjen tapahtumien ja

seinällä olevien kuvien välillä. Kuvien vajaat, yhä uudelleen hajoavat ja lopussa eheytyvät kasvot olivat vaikuttava osa toteutusta.

Nämä mietteet kirjasin 10.5. näkemäni esityksen muistiinpanojen pohjalta.

Leila 

Vimma -nuorisokultturikeskus Turku 

(Lapin läänintaiteilija Leila Peltosen palaute esityksestä 10.5.2007)


Sammakkoprinsessa:

Esitykset Rovaniementeatterilla, pohjois Lapin kiertueilla ja Hurraa-festivaaleilla. Osallistuin yhtenä nukenrakentajista, nukettajista ja naamionäyttelijöistä.

Suomen Kuvalehti 9.3.2007